"Kuka tahansa pystyy olemaan maastossa epämukavasti, se tietoa vaatii ja tekniikkaa olla siellä mukavasti."
Ammattisotilaan motto
Sotilaalla on velvollisuus pitää itsestään huolta. Tämä ei aina ole helppoa eikä yksinkertaista: jo jatkuvasti muuttuvat sääolosuhteet tekevät siitä vaikean. Eikä märästä metsästä voi niin vain lähteä kotiin kesken tehtävän.
Olosuhteita vastaan voi taistella, mutta se ei onnistu ilman apuvälineitä. Ammattisotilaalla on usein mukanaan pieniä, yksinkertaisia varusesineitä, jotka voivat siviili-ihmisestä näyttää turhilta mutta joiden avulla voidaan elämä kentällä tehdä huomattavasti siedettävämmäksi.
Joskus puolestaan armeijalla ei yksinkertaisesti ole varaa jakaa kaikille sotilaille tiettyjä varusesineitä. Tällöin sotilas voi käyttää omaa aloitekykyään ja hankkia ne itse sivilimarkkinoilta. Tästä huolimatta varusteita ei kuitenkaan usein hankita, sillä monella sotilaalla on pelko tulla leimatuksi muiden ryhmäläisten keskuudessa "kalustekurtisaaniksi".
Henkilökohtaisesti kärsin mieluummin haukkumanimestä kuin esim. palelen munat sinisenä märässä makuupussissa, koska en tullut ostaneeksi kunnolllista vedenpitävää makuupussin suojapussia vain koska se olisi ollut "hi-techillä elvistelyä".
|